Ruokakansalaisuus kotitarveviljelyssä ja kumppanuustiloilla on Koneen säätiön rahoittama 4-vuotinen (2023—2026) tutkimushanke, jossa selvitetään mitä ruokakansalaisuus on pienimuotoisessa viljelyssä, mitä mahdollisuuksia ruokakansalaisuudella on kestävässä ja reilussa ruokamurroksessa ja miten ruokakansalaisuutta voidaan edistää.
Mitä tutkitaan?
Tutkimuskohteenani ovat kumppanuustilat ja kotitarveviljelmät, joiden tavoitteissa ja toiminnassa tunnustetaan vallitsevan ruokajärjestelmän muutostarve. Tarkastelen näissä toimimista kansalaisuutena ruokajärjestelmän kontekstissa. Ruokakansalaisuudella tarkoitan kansalaisten ruokaan ja ruokajärjestelmiin liittyvää toimijuutta, osallisuutta, ymmärrystä, tietoja ja taitoja sekä mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa ruokaan liittyvään päätöksentekoon. Reilu ruokamurros puolestaan tarkoittaa oikeudenmukainen siirtymää kohti kestäviä, ilmastoviisaita ja terveellisiä ruokajärjestelmiä. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten ruokakansalaisuus rakentuu tähän tutkimukseen valituissa pien- ja mikroviljelyn muodoissa, millainen merkitys näillä pienimuotoisen viljelyn muodoilla ja niitä harjoittavilla ruokakansalaisilla on nykyisessä ruokajärjestelmässä ja toisaalta, millainen niiden rooli voisi olla tulevassa ja väistämättömässä ruokamurroksessa.
Miksi ruokakansalaisuus?
Maailman ruoantuotannosta noin 80 prosenttia on pien- ja perheviljelijöiden tuottamaa. Euroopan Unionin alueen noin 14 miljoonasta maatilasta noin 10 miljoonaa oli (2009) kooltaan alle 5 hehtaaria, joista kaksi kolmannesta oli pääasiassa omatarveviljelyä harjoittavia ja yksi kolmannes pientiloiksi luokiteltuja, joilla tuotanto ylitti kotitarpeen ja joilla oli säännöllisiä tuloja maataloustuotannostaan. Maailmantalous, yhteiskunnallinen tilanne valtarakenteineen sekä ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vaikuttavat merkittävästi pientuottajien toimintamahdollisuuksiin. Kysymys pien- ja omavaraistuotannon ja näissä tarvittavien tietojen, taitojen ja kykyjen merkityksestä tulevaisuudessa kytkeytyvät keskeisesti kansalaisten (ja yhteisöjen) oikeuteen ja mahdollisuuksiin määritellä ruokajärjestelmänsä, vaikuttaa ruokaansa koskevaan päätöksentekoon ja olla näissä aktiivinen toimija (vrt. passiivinen kuluttajan rooli).
Vuoden 2020 ”Tilalta lautaselle”-strategian tavoitteeksi on kirjattu reilu, terveellinen ja ympäristöystävällinen ruokajärjestelmä. Siinä käsitellään monia pien- ja mikroviljelyyn liittyviä erityiskysymyksiä, kuten riittävää toimeentuloa, mutta myös ruokakansalaisuuteen kytkeytyen mahdollisuuksia osallistua ruokaa koskevaan päätöksentekoon. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (2017) suosittelee, että ruokapolitiikan tulisi tukea ruokakansalaisuutta muun muassa kestävän ruokajärjestelmän edistämiseksi.
Suomessa ruokakansalaisuus ja sen kytkökset kumppanuusmaatalouteen ja kotitarveviljelyyn on nostettu esiin mm. valtioneuvoston Ruokapoliittisessa selonteossa (MMM, 2017). Siinä katsotaan, että kuluttajien aktiivinen ja lisääntyvä rooli ruokajärjestelmässä tarkoittaa esimerkiksi juuri kumppanuusmaatalouden kaltaista tuottaja-kuluttaja-yhteistyömallia tai ryhtymistä itse tuottajaksi. Kotitarveviljelyn rooli tunnustetaan myös osana ”kansallista ja globaalia ruokaturvaa sekä huoltovarmuutta” sekä aktiivisen ruokakansalaisuuden edistämisessä. Aktiivisella ruokakansalaisuudella viitataan selonteossa mm. ymmärrykseen ruoan laadun terveyteen ja ympäristöön liittyvistä ulottuvuuksista, ruoan ja sen tuotannon sekä ympäristön arvostukseen, mutta myös esimerkiksi lähiruokayhteisöihin osallistumisen tuomiin hyvinvointivaikutuksiin sekä merkityksellisyyden kokemuksiin.
Käytännön kotitalousosaaminen on Suomessa kuitenkin vähentynyt, etenkin kaupungeissa, joissa ruokahuolto ja vastuu ruokaturvasta on pääosin ulkoistettu. Omavaraisempaan ruokahuoltoon kannustetaan ja kiinnostus sitä kohtaan on lisääntynyt ruoan kallistumisen myötä (mm. Huoltovarmuuskeskus, 2022). Kotitalousosaamisen tiedot ja taidot ovat keskisessä roolissa kriisitilanteissa selviämisessä, liittyen sekä käytännön ymmärrykseen ja osaamiseen erityisesti ruuan ja veden hankkimisesta että tarkasteltaessa ns. henkistä kriisinsietokykyä. Merkityksellinen osallisuus, tietoisuus ja ymmärrys ruoan kokonaisvaltaisesta laadusta näyttäytyvät siis keskeisinä ulottuvuuksina. Ruokakansalaisuuden edistäminen edellyttää kuitenkin muutakin kuin kirjaamista julkilausumiin ja strategioihin. Täsmälliset keinot tavoitteiden toteuttamiseksi jäävät usein puuttumaan Siksi ruokakansalaisuus.
Kotitarveviljely ja kumppanuustilat kohteina
Suomessa kotitarveviljelyllä ja omavaratuotannolla on vahva historia, mikä kytkeytyy selviytymisen ja pärjäämisen eetokseen ja käytäntöihin. Hyötytarhan pitämiseen on jo varhain liitetty ravinnon hankkimisen lisäksi itsensä kehittämiseen liittyviä merkityksiä, mutta sillä on nähty myös merkitystä kansakunnan rakentajana (Donner, 2015). Viime vuosina kiinnostus ruoan alkuperästä ja (luonnonmukaisesta) tuottamisesta on lisääntynyt; Myös kotitarveviljelyssä nämä ovat keskeisiä motivaatiotekijöitä (Koivusilta ym. 2018). Lisäinnostusta hyötypuutarhan tai palstan viljelyyn toi Covid-19-pandemia, jonka myötä ihmiset havahtuivat yhtäältä globaalin ruokajärjestelmän haavoittuvuuteen, että toisaalta kotitaloustaitojen merkitykseen myös omaehtoisessa ruokaturvassa ja henkisessä kriisinhallinnassa, mutta myös viljelyn ja puutarhanhoidon hyvinvointivaikutuksiin. Jo ennen pandemiaa koko suomalaisesta aikuisväestöstä liki kolmannes harjoitti hyötykasviviljelyä (SVT, 2018). Pienimuotoisella ruoan kasvatuksella voi olla myös ruokajärjestelmän transformatiivisia vaikutuksia (ks. Hyvärinen, 2020).
Kumppanuusmaatalouden (Community-Supported Agriculture, CSA) tausta Euroopassa on 1960-luvun vaihtoehto(viljely)kulttuurissa ja biodynaamisessa viljelyssä. Käytännön toteutus vaihtelee ympäri maailmaa ja malli onkin raami erilaisille toteutustavoille. Perusperiaatteet, kuten välikäsien puuttuminen tuottajien ja kuluttajien väliltä, ruokakansalaisuudessa keskeinen näiden välinen yhteydenpito, luonnonmukaiset viljelykäytännöt, ennakkoon kerätyt sato-/ osallistumismaksut ja riskien jakaminen toimijoiden kesken, ovat useimmille kumppanuustiloille yhteiset. Toimijoilla (niin tuottajat kuin kuluttajat) on myös yleisesti laajat osallistumismahdollisuudet sekä tilan käytännön toimintaan että päätöksentekoon. (mm. European CSA Research Group 2016) Toiminnalla voi olla myös poliittinen ulottuvuus, jos sen kautta pyritään vaikuttamaan kumppanuustilaa laajemmin vallitsevaan ruokajärjestelmään esimerkiksi viestinnän tai aktivismin avulla. Kumppanuusmaatalous on ikään kuin kestävän ja reilun ruokajärjestelmän kokeilu, jonka puitteissa ruokakansalaisuuden toteuttamiselle ja tutkimiselle on herkullinen mahdollisuus.
Ymmärrystä ja vaikuttavuutta yhdessä tehden
Nyt käynnissä olevassa tutkimuksessa näitä pienimuotoisen viljelyn muotoja lähestytään erityisesti ruokakansalaisuudessa keskeisen vallitsevan ruokajärjestelmän kritiikin ja arkisen toisin toimimisen (poliittisuuden) näkökulmasta. Tämän tutkimuksen myötä pyrin yhdessä mukana olevien viljelijöiden kanssa lisäämään ymmärrystä kotitarve- ja kumppanuusviljelyn rakentumisesta, merkityksistä sekä ruokajärjestelmän muutospotentiaaleista.
Vastauksia asettamaani tutkimustehtävään haen hyödyntämällä sekä monimuotoista etnografista tutkimusvälineistöä eli esimerkiksi osallistuvaa havainnointia ja haastatteluja – osallistun puutarhojen ja tilojen töihin niissä vieraillessani, kuvaan, kyselen ja pidän kenttäpäiväkirjaa – että hyödyntämällä myös valmiita aineistoja (kuten julkiset dokumentit ja blogit). Sovellan tutkimuksessani erityisesti osallistavaa etnografiaa, jossa tutkimusta tehdään yhdessä tutkittavien kanssa.
Tule mukaan!
Etsin tutkimukseen mukaan kotitarveviljelijöitä ja kumppanuusmaataloustoimijoita, joiden tekemisen taustalla on ajatus ruokajärjestelmän muutostarpeesta. Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla ensisijainen tavoite oman ruoan kasvatuksessa. Ensisijaisena motivaationa viljelylle onkin usein hyvä, puhdas ruoka ja parempi mieli. Jos tunnistat tästä itsesi, ota yhteyttä ja tule mukaan tutkimukseen. Voit myös ilmiantaa tutun aktiivisen tarhurin.
Sen lisäksi, että olen yhteiskuntatieteilijä ja Ruokansalaisuus-hankkeen tutkija, olen myös aloitteleva innokas hyötytarhuri. Koenkin vahvasti olevani tutkimukseen osallistuvien viljelijöiden kanssaoppija ja kanssakokija.
Nähdään viljelyksillä!
–Riikka
Lähteitä:
Donner E. Kasvitarhasta puutarhakotiin — Naiset kotipuutarhan tekijöinä Suomessa 1870—1930. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2015. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/158235/kasvitar.pdf?sequence=1
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea 2017. Civil society’s contribution to the development of a comprehensive food policy in the EU. Opinion. NAT/711. https://www.eesc.europa.eu/en/our-work/opinions-information-reports/opinions/civil-societys-contribution-development-comprehensive-food-policy-eu-own-initiative-opinion.
Euroopan Komisso 2020. Farm to Fork Strategy. For a fair, healthy and environmentally friendly food system
https://ec.europa.eu/food/system/files/2020-05/f2f_action-plan_2020_strategy-info_en.pdf
European CSA Research Group (2016, May). Overview of community supported agriculture in Europe. Retrieved February 11, 2022, from http://urgenci.net/wp-content/uploads/2016/05/Overview-of-Community-Supported-Agriculture-in-Europe.pdf.
Huoltovarmuuskeskus, 2022. Ikkunalautaviljelyllä vahvistamaan kotien varautumista. Varmuuden vuoksi. Huoltovarmuuskeskuksen verkkolehti.
Hyvärinen, P. 2020. Building Upon, Extending Beyond: Small-Scale Food Production Within a Nordic Welfare State. Teoksessa Eskelinen, Teppo, Hirvilammi, Tuuli & Venäläinen, Juhana (toim.) Enacting Community Economies Within a Welfare State. Colchester: MayFly Books. 71–94.
Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) 2018. Ruoka2030. Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta. Suomi-ruokaa meille ja maailmalle. https://mmm.fi/documents/1410837/1923148/Ruokapoliittinen+selonteko+Ruoka203 0/d576b315- 41fe-4e9d-9d02-8462c5ae5895/Ruokapoliittinen+selonteko+Ruoka2030.pdf
Koivusilta, L., Vaarno, J., Marttunen, K., Hynynen, A., Nieminen, T., Niemi, J.K., Harjunpää, N., Vuorenmaa, E. ja Mäki, M. 2018. Kotitarveviljely ja hyötyeläimet Suomessa ja kotitarvetuotantoon motivoivat tekijät. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 49/2018. Luonnonvarakeskus, Helsinki. 46
Suomen virallinen tilasto (SVT): Vapaa-ajan osallistuminen [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavilla: http://www.stat.fi/til/vpa/index.html
* Tutkimusetiikassa seuraan Tieteellisten seurain valtuuskunnan eettisen neuvottelukunnan sekä Jyväskylän yliopiston eettisen toimikunnan ohjeita.